Etusivulle International Evening - aprillia?

Aprillipäivänä Leppävaaran Laurea-kirjastossa vietettiin kansainvälistä iltaa: International Evening oli tapahtuman nimi. Olimme syyslukukaudella mietiskelleet, miten voisimme osaltamme helpottaa KV-opiskelijoidemme kotoutumista. Solahtamista Suomeen, Laureaan ja Laurea-kirjastoon. Viisaat päät yhdessä päädyimme KV-iltaan.

Kutsuimme paikalle kaikki Leppävaaran laurealaiset ja erityisesti toivoimme ulkomaalaisopiskelijoidemme tulevan. Omaa kirjastolaista ilosanomaamme välitettiin tervetulosanoissa ja valjastettiin samalla Ms Guide, Mr Laurus, Mrs Nelli ja Mrs China-Finland vieraiden eskorteeraamiseen. Tällä kertaa emme luottaneet omaan asiantuntemukseemme täysin, vaan olimme kutsuneet varta vasten paikalle ex-opiskelijamme Peter Kalanzin, Otieno Kokeyon ja pian valmistuvan Jennifer Kutvosen.

Arvelimme, että kokeneilla kv-opiskelijoilla olisi kättä pitempää uudemmille. Uudet kohtaavat luultavasti samoja asioita, mitä vanhemmat ovat käyneet läpi. Jenniferin puheenvuorosta virisi extempore draama ohjaajanaan lehtori Michael Hutchinson-Reis Otaniemestä ja näyttelijänään Mr Laurus (lue: informaatikko Hannu Jokiranta) Leppävaarasta. Tästä keskustelu luontui luistavaksi.

Laurea House Band - Sakari Kulmala trumpetissa ja Ville Komppula koskettimissa - siivitti tunnelmaa. Kahvin ja pullan voimalla jaksettiin, kestävimmät klo 18:sta klo 21:een! Ensi kerralla pullaleipurin täytyy olla ahkerampi, nyt pulla loppui alkuunsa..  


KV-väkeä kirjaston aprillipäivän kutsuilla 

  1. Apr 15, 2009

    Kaisa Puttonen says:

    Keravalla aloitti syksyllä 2008 Degree programme in Tourism, jolloin mekin saimm...

    Keravalla aloitti syksyllä 2008 Degree programme in Tourism, jolloin mekin saimme opiskelijoita muualta kuin Suomesta. On ollut mielenkiintoista ja opettavaista tämän vuoden aikana kohdata erilaista kirjaston käyttökulttuuria ja käsityksiä kirjaston toiminnasta. Liian helposti suomalaista tapaa pitää itsestäänselvyytenä. Ensi syksynä, kun kv-opiskelijoiden määrä nousee, otamme mallia ja järjestämme vastaavan tapahtuman. Sitten meiltäkin löytyy jo Laureassa opiskelleita kertomaan kokoemuksistaan, tutustumme itsekin uusiin tulijoihin ja kiitos vinkistä, pidetään huolta että herkullista suomalaista pullaa on riittävästi.

  2. Apr 15, 2009

    Marja-Leena Piispanen says:

    Ja Lepuskissa on luvassa vastaava tapahtuma taas ensi syksynä. Sen verran oli hy...

    Ja Lepuskissa on luvassa vastaava tapahtuma taas ensi syksynä. Sen verran oli hyvä vastaanotto

Add Comment